Pääkirjoitus

 

Sairas vai terve, yksilö vai yhteisö?

 

I

Psykologia-lehti on Suomessa niitä harvoja paikkoja, joissa omissa piireissään opiskelleet, omia tieteitään harjoittavat ja omissa ammateissaan toimivat sosiaalipsykologit ja psykologit voivat antaa toisilleen ja muille lukijoille laajan kirjon perustietoa ihmismielestä sekä siihen vaikuttavista ryhmä- ja ympäristötekijöistä ja sosiaalisista rakenteista. Tässäkin numerossa tarjotaan perustietoa tuoreiden psykologian ja valtiotieteiden tohtoreiden lectioiden kautta, mutta pääteemana lehden valtaa tällä kertaa tieto mielenterveydestä, hyvinvoinnista ja toimintakyvystä. Näitä teemoja tarkastellaan poikkeuksellisen monipuolisesti yksilöllisten, sosiaalisten ja kulttuuristen näkökulmien kautta. Tämän lehden sisältö osoittaa, miten psykologiatieteet liikkuvat sujuvasti niin sairaus-terveys kuin yksilö-yhteisö jatkumoilla: hyvinvoivan yksilön kukoistamisesta kaikkialla markkinoitavaan onnellisuuden ideaaliin, psykopaattisuudesta ja aivojen säätelypiirien vaurioista depression sosiaalisiin syihin.

Laura Auvinen-Lintusen artikkelissa käydään läpi psykopatiakirjallisuutta: ovatko psykopaatit sairaita vai pahoja, miten psykopaatiksi tullaan ja voiko psykopatiaa hoitaa. Toimittajien palstalla Ari Ollinheimo pohtii HCR-20 arviointiasteikon käyttökelpoisuutta väkivaltaisten yksilöiden tunnistamisessa. Molemmissa esimerkeissä kyse on ongelmakäyttäytymisestä tai mielen häiriöstä, joka vaivaa vain pientä ihmisjoukkoa. Tarkastelu kohdistuu yksilöön, vaikka sairastumisen syitä etsitään myös ympäristöstä.

Keskustelupalstalla toimittajan kommentissa kysytään, voiko väkivaltaista käyttäytymistä kuitenkaan aina ennustaa persoonallisuustesteillä. Vai voisiko kuka tahansa, sinä tai minä, muuttua kiduttajaksi, jos olosuhteet sattuisivat kohdalleen? Muun muassa Philip Zimbardon kirjaan Lucifer-efekti viitaten Jussi Valtonen nostaa esiin, miten ihminen voi olla järjestelmän ja tilannetekijöiden armoilla: ääritilanteissa kenestä tahansa voi tulla kiduttaja. Pahoja tekoja on usein vaikea ennustaa yksilön ominaisuuksilla, eikä kiduttaja ole välttämättä psykopaatti tai väkivaltaiseksi tunnistettu henkilö. Syyt ja ratkaisut yksittäisten henkilöiden käyttäytymiseen voivat löytyä persoonallisuustekijöiden sijasta armeijoiden, vankiloiden, koulujen, sairaaloiden ja työyhteisöjen suunnittelusta ja järjestelmien organisaatiosta.

Toisaalta käyttäytymisen syyt voivat löytyä nimenomaan yksilön ongelmista ohjata ja säädellä tahdonalaista, päämääräsuuntautunutta toimintaa, kuten Pekka Kuikka, Veijo Pulliainen ja Juhani Salo artikkelissaan esittävät. Motivaation ja aloitekyvyn lasku, käytöskontrollin höltyminen ja tiedonkäsittelyn organisoinnin ja kontrollin kapeus voivat selittyä aivosairauksilla ja -vammoilla. Kuten artikkelissa tuodaan esiin, on haastavaa diagnosoida, onko käyttäytymisen takana jonkin tietyn (ja minkä!) aivojen säätelypiirin vaurioituminen vai mielenterveyden järkkyminen ja masennus vai olosuhteista johtuva jännittyneisyys, uupuminen ja hallinnan tunteen menettäminen.

Sairauden ja terveyden sekä yksilön ja yhteisön kysymykset näyttävät nousseen vahvasti esiin myös mielenterveyden laadullisen tutkimuksen kongressissa (QRMH), josta toimittajamme Jukka Tontti raportoi: samaan aikaan kun tutkijat esittävät, että mielialahäiriöt tulisi nähdä jatkumona terveestä sairaaseen, lääketehtaat markkinoivat masennuslääkkeitä elämänlaadun ja onnen lisäämiseen. Tämä johtanee siihen, että yhä suuremman ihmisjoukon ongelmat diagnosoidaan depressioksi ja heidät luokitellaan mieleltään sairaiksi ja lääkitystä tarvitseviksi. Tällainen ajatus sopii huonosti ajatusmalliin, jossa mielenterveyttä tarkasteltaisiin jatkumona, ja jossa terveyden järkkymisen syyt ja ratkaisut voivat löytyä myös yksilön ulkopuolelta.

Anni Korkalaisen ja Katja Kokon artikkelissa muistutetaan lisäksi, että hyvää mielenterveyttä ei saavuteta vain lääkitsemällä mielenterveysongelmat pois. Tarvitaan myös korkeaa hyvinvoinnin tasoa eli kukoistamista riutumisen sijaan. Onnen lisääminen lääkityksellä on kyseenalainen tavoite. Korkalainen ja Kokko muistuttavat artikkelissaan, etteivät mielen sairastuminen ja ihmisen hyvinvointi ole saman jatkumon eri päitä.

QRMH:ssa esitettiin useita olosuhteisiin liittyviä tekijöitä mielen sairastumisen syyksi: muuttuvaan yhteiskuntaan sopeutumisen puute aiheuttaa depressiota, masennus kehittyy vähitellen kun toiveet romuttuvat, masennus on mielen protestia työelämää vastaan. Toimittajan palstalla annetaan ymmärtää, että mielen protesti työelämää vastaan tulee jatkossa vain lisääntymään. Simo Salminen kertoo Työterveyslaitoksen tuoreista raporteista, joista käy ilmi paine kiristää työtahtia ja vastata kasvaneisiin vaatimuksiin sekä työntekijöiden pettymys työelämän kehittymiseen ja pessimistiset tulevaisuuden näkymät. Sosiaalipsykologille nämä merkit lienevät selviä ennakkovaroituksia lisääntyvistä mielenterveyden ongelmista.

Niin yksilö- kuin ympäristötekijöillä on suuri merkitys ihmisen mielenterveyden ja hyvinvoinnin kannalta ja ratkaisut hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja mielen sairastumiseen voivat löytyä usealta taholta. Joitain häiriöitä, kuten psykopatiaa, näyttää olevan lähes mahdotonta hoitaa oli sitten kyse yksilö tai yhteisöllisen terapian muodoista. Sen sijaan toimittajien palstalta näyttäisi löytyvän viitteitä tehokkaaseen hoitomuotoon esimerkiksi sosiaalisten pelkojen kohdalla. Tutkiminen ja tiedon välittäminen ovat yksi keino lisätä hyvinvointia ja parantaa mielenterveyttä. Jo ihmisten informoiminen tiettyjen häiriöiden olemassaolosta ja ympäristötekijöiden merkityksestä voi motivoida etsimään ratkaisuja ja tarvittaessa muuttamaan ympäristöä.

Tietoa ja ymmärrystä voi tietenkin lisätä monin keinoin. Hienon tulkinnan ihmisen käyttäytymistä ohjaavista yksilöllisistä, sosiaalisista ja kulttuurisista tekijöistä löysin Paul Haggisin ohjaamasta Oscar-palkitusta elokuvasta Crash, jossa samat henkilöhahmot tekevät niin pahoja kuin hyviäkin tekoja. Kyseisessä elokuvassa samojen henkilöiden toiminnan ja käyttäytymisen suuri vaihtelu eri tilanteissa paha-hyvä akselin äärilaidasta toiseen tekee hahmoista inhimillisiä ja psykologisesti erittäin uskottavia; paljon uskottavampia kuin henkilöiden psykologinen tyypittely ja staattinen luokittelu johonkin tiettyyn kohtaan paha&endash;hyvä, sairas&endash;terve -akseleilla.

 

Helsingissä 24.6.2008

 

Virpi Kalakoski

virpi.kalakoski@ttl.fi